[[ $root.alertMsgText ]]

Viereen aina fiksumpi kaveri

Matias Mäkitalo, Peter Sazonov & Miikka Mäkitalo, Treamer

Keskustan kahvilassa vilisee puheensorina, kun uuden sukupolven rekrytointipalvelu Treamerin perustajat istahtavat pöytään. Matias Mäkitalon, Peter Sazonovin ja Miikka Mäkitalon perustama Treamer on mobiiliapplikaatio, joka yhdistää ympärillä liikkuvat ihmiset potentiaalisiin työnantajiin. Kuka vain voi tarjota työtä tai ottaa sitä vastaan.

 

Treamer on vastikään muuttanut Microsoft Fluxiin, jossa se on osa innovatiivista ja kansainvälistymistä tavoittelevaa ilmapiiriä. Microsoft Fluxin tarjoaman verkostoitumisen mahdollisuuden miehet kokevat myös arvokkaana:

 

— Ajan myötä syntyneet verkostot ovat valtava voimavara: jos itsellä meinaa lyödä tyhjää, on mahdollisuus aina soittaa jollekin, jonka kanssa tehdä yhteistyötä, Miikka sanoo.

 

Mies myös tietää mistä puhuu, sillä hän on ehtinyt luoda verkostoja työskennellessään ulkomailla, mm. Baltian maissa.

On voimaa pystyä ymmärtämään, ettei yksin pysty tekemään jotain asiaa ja pystyä löytämään oikea apu ja henkilöt.

Vaikka Treamerissa onkin virallisesti vain neljä henkilöä töissä, on työtä tehnyt moni eri alan osaaja yrityksen ympärillä.

 

— Verkostot ovat todella auttaneet, kun Treameria on rakennettu eteenpäin säästöillä ja suurin piirtein pulloja keräämällä, Peter naurahtaa. On voimaa pystyä ymmärtämään, ettei yksin pysty tekemään jotain asiaa ja pystyä löytämään oikea apu ja henkilöt.

Ensitreffeiltä yhteiseen kotiin

Jo 16-vuotiaana Treamerin idean kehittänyt Matias kertoo alun olleen pitkälti yksin tekemistä ja opettelua sekä konseptin hiomista. Idea lähti epäkohdasta, joka ympärillä vallitsi: työ ei kohdannut kunnolla tekijäänsä ja asialle piti tehdä jotain.

 

— Vuonna 2014 pidetyssä Ambassador’s Entrepreneurial Challenge -kilpailussa kuitenkin ymmärsin, että hommaa oli turha lähteä vain itse viemään eteenpäin ja ympärille tarvittiin kovia kavereita ja kokemusta.

 

Sitä löytyikin onneksi lähipiiristä ja Matias sai veljensä Miikan suostuteltua muuttamaan takaisin Suomeen. Lisäksi kilpailun kautta Matiakselle tutuksi tullut Maija Itkonen tutustutti kaksikon yhteiseen ystäväänsä, käyttäjäkeskeisen tuotekehityksen monitaituriin Peteriin, jolta löytyi tiimille juuri oikeanlaista kokemusta. Peter saapuikin tapaamaan Matiasta ja Miikkaa suoraan San Franciscosta.

 

— Se oli kyllä yksi isoimmista hetkistä Treamerin vaiheissa, kun siinä juteltiin ja mietittiin, onko tämä sellainen homma, jota kannattaisi lähteä yhdessä viemään eteenpäin, Peter muistelee.

Todellinen yhdessä työskentely alkoi viime kesänä Boost Turku -yrityskiihdyttämöohjelmassa, jossa miehet oppivat toistensa työtavoista. Porukka nauraa, kun Peter vertaa perustamisen vaiheita parisuhteen muodostamiseen:

 

— Deittailu jatkui, mistä ensitreffeillä oli sovittu.

 

Pian tämän jälkeen syntyi Treamerin hallitus ja vastuunjako. Omaa rahaa oli kiinni yrityksessä ja vastuuta alkoi kertyä.

 

— Suhteesta tuli totisempaa ja nimet vaihtuivat ovessa.

 

Nyt Treamer on vaiheessa, jossa se rakentaa kulttuuria ja tiimiä entisestään sekä takaa arvon yritykselle ja sidosryhmille. Vastuuta on kertynyt jo siihen pisteeseen, että lapset ja sukulaiset alkavat tulla yhteiseen kotiin.

 

— Tiiminrakentamisen ohjenuorana tulevaisuudessa meillä on, ettei palkata ketään, joka ei olisi fiksumpi kuin me, Peter sanoo. Tavoitteena on luoda tehopakkaus, jota ei vain voi enää voittaa.

Treamer yrittäjän apuna

Sovellus auttaa aloittelevaa yrittäjää antamalla hänelle aikaa keskittyä oikeisiin asioihin: Yrittäjä voi jakaa kausiluontoisia töitä treamereille ilman, että se velvoittaa häntä mihinkään tehtävän jälkeen. Lisäapu on saatavilla hetkessä ja kaikki tarvittavat maksut, palkat ja lakisääteiset kulut, hoituvat taustalla.

 

— Palvelumme istuu erinomaisesti hetkellisen ajankäytön kulttuuriin, Peter sanoo. Ihmisten aika on nykyään kortilla ja olemme jatkuvasti tavoitettavissa. Palvelun avulla voi tavoittaa erityisesti nuoria fiksuja opiskelijoita, jotka tarttuvat mielellään tehtävään, jos heillä on kyseisellä hetkellä aikaa. He saavat Treamerin avulla arvokasta työkokemusta ja ennen kaikkea kontakteja.

 

Peter vertaa Treameria siivouspalvelun tilaamiseen siivousyhtiöltä kerran viikossa. Jos yhteistyö ei siivousyhtiön kanssa tyydytä, sopimuksista on vaikea päästä eroon ja työkin maksaa helposti paljon.

 

— Treamerin avulla välikädet vähenevät ja hinta pysyy edullisena, kun käännämme ihmiset ympärilläsi potentiaalisiksi työntekijöiksesi, Matias summaa. Tavoitteenamme on, että tulevaisuudessa esimerkiksi pk-yrityksissä ensimmäisen työntekijän palkkaaminen hoidettaisiin aina Treamerilla.

Kolme vinkkiä tiimin rakentamiseen

1. Osallistu kilpailuihin ja verkostoidu. Erinomaisia mahdollisuuksia ovat esimerkiksi Kasvu open ja Boost Turku Startup Journey.

2. Etsi vierellesi täydentävää osaamista. Yksin on vaikea ja turhaakin yrittää hallita jokaista osa-aluetta.

3. Palkkaa vain henkilö, jonka koet itseäsi fiksummaksi. Parhaassa tiimissä jokainen työpöydän äärellä on altavastaaja ja haluaa venyä parhaimpaansa.

 

Ole kaukonäköinen ja ryhdy suunnittelemaan omaa Treameriasi. Tarjoamme siihen ilmaiset ja helppokäyttöiset työkalut!

Rekisteröidy ilmaiseksi!

 

x