[[ $root.alertMsgText ]]

Tsemppienergia ja työntekijöiden hyvinvointi ratkaisevat

Toni Immonen, franchising-kahviloitsija, Zeberas Oy

Työskentelin pari vuotta Robert’s Coffee-kahvilassa, kunnes minusta tuli franchising-yrittäjä. Olin nuori poika, parikymppinen. Siitä on yli kymmenen vuotta aikaa.

 

Yrittäjäksi ryhtyminen oli mielenkiintoinen prosessi. Suvussani on paljon yrittäjyyttä ja eräänä iltana istuimme pitkässä 16 henkilön ruokapöydässä, jossa laskimme ruutupaperille kannattavuuslaskelmaa. Katsoimme, miten liiketoimintasuunnitelmani kohtaa realistisen maailman kanssa. Lopulta yrityksen perustaminen oli nopea kahden viikon rykäisy.

 

Todellisuudessa päätös oli kuitenkin syntynyt pitkän harkinnan tuloksena. Olin päättänyt jo noin 11-vuotiaana, että minusta tulee yrittäjä. Aloitin myymällä kukkia ja partioseuran tuotteita, sekä leipomalla juhliin kakkutilauksia. Minulla oli jo silloin yrittäjämäinen asenne.

 

Virallinen yrittäjyys lähti liikenteeseen Helsingin Stockmannilta, joka oli ensimmäinen kahvilani. Ostin valmiin liiketoiminnan Robert’s Coffee-ketjulta.

Yrittäjäksi ryhtyminen ei pelottanut. Minulla oli kova tahtotila lähteä toteuttamaan ja tekemään. Tietenkin oli lainsäädäntöjä joista en tiennyt, mutta yrittäjänä oppii koko ajan lisää - edelleenkin.

En tarvinnut kovinkaan isoa rahallista pääomaa franchising-yrittäjyyteen. Tein pitkiä työpäiviä ja perhe oli mukana auttamassa. Liiketoiminnan ostoon tarvittavat rahat löytyivät säästöistä.

 

Franchising-yrittäjyydessä auttoi se, että olin tehnyt ketjulle jo pari vuotta töitä. Näin, mihin suuntaan homma oli lähdössä kehittymään. Uskoin konseptiin. Teemme koko ajan tiiviisti yhteistyötä Robert's Coffeen kahviperheen kanssa.

 

Oma perheeni on ollut tiiviisti mukana yrityksen toiminnassa alusta asti. Eräs perheenjäseneni on kova Tori Amos -fani. Amoksella on eräs biisi nimeltä ”Mr. Zebra”, josta yhtiön nimi, Zeberas Oy tulee.

 

Olen viettänyt välillä myös unettomia öitä. Stressaavinta yrittäjyydessä on olla vastuussa muiden henkilöiden, eli työntekijöidensä hyvinvoinnista ja työturvallisuudesta. Olin ennen kahvilapäällikkö, mutta yrittäjänä vastuu kasvaa huomattavasti.

 

Omasta jaksamisestani pidän huolta lyhyillä lomilla. Pidennetyt viikonloput ja viikon mittaiset matkat säännöllisesti tehtynä auttavat jaksamaan. En pidä pitkää kesälomaa vaan pyrin ottamaan arjesta lyhyitä irtiottoja useammin. Tältäkin istumalta lähden mökille kitkemään ja juoksemaan lenkkiä.

 

Suurempia takapakkeja ei ole vielä tullut vastaan. Tulee hetkiä, jotka vaativat enemmän aikaa ja vastapainona taas asioita, jotka lähtevät soljumaan itsestään. Kun tulee taloudellisesti vaikeita hetkiä, silloin panostan entistä enemmän tuotevalikoimaan ja henkilökuntaan. Silloin ei lähdetä säästölinjalle.

 

Lempionnistumiseni on ihana henkilökunta. He pitävät aidosti työstään. Yrityksessä on pitkä haastatteluprosessi, jolla varmistetaan, että joukkomme täydentyy oikeanlaisilla henkilöillä. Osallistun itse jokaisen työntekijän rekrytointiin. Minulla oli jo heti yrittäjäksi ryhtyessäni työntekijöitä.

 

Olen saanut kahviloitsijana toteuttaa myös toista intohimoani, sisustussuunnittelua. Onnistumisen hetkiä syntyy, kun sommittelen omiin kahviloihini uuden ilmeen ja näen valmiin lopputuloksen.

 

Uskon, että tulen toimimaan aina yrittäjänä. Minulla on pitkän tähtäimen suunnitelmia. Viime vuoden tähtäimessä oli kouluttaa henkilökuntaa, joka auttoi kasvattamaan liikevaihtoa jo olemassa olevilla toimipisteillä. Tänäkään vuonna ei ole tarkoitus avata uusia toimipisteitä, vaan keskitymme uusien tuulien haisteluun – valmistaudumme suuriin suunnitelmiin.

 

Ai mikä on yrittäjyyden trendi? Uskaliaisuus. Vaikka ajat ovat hankalat, lähdetään vaan rohkeasti tekemään. Itselläni on aina tuhat ja yksi projektia käynnissä.

Haluan kannustaa yrittäjyyteen. Mielestäni siinä ei ole mitään menetettävää - just go for it! Jos joku asia epäonnistuu, ei kannata pysähtyä miettimään mitä on tapahtunut, vaan keskittyä tulevaan.

Tsemppienergiaa tulee pitää yllä. Täytyy muistaa että se millainen itse on, heijastuu myös työntekijöihin. Työntekijöiden hyvinvointi taas heijastuu yritykseen. Olen itse niin paljon tiskin takana kuin mahdollista. Sitä rakastan työssäni eniten.

 

Ole kaukonäköinen ja ryhdy suunnittelemaan unelmiesi yritystä

Kokeile suunnittelutyökalujamme!

 

x